tiistai 27. marraskuuta 2012

Hiljaiseloa

Tovi on jo vierähtänyt viime tekstistä..
Tuntuu että elämä on muuttunut tylsän arkiseksi, ettei oikein ole mitään mistä kirjoittaa.
Marraskuu. Joka vuosi yhtä kylmä ja harmaa.

Ens viikolla se olis sit jo ensimmäinen jakso käytynä. Oon oppinut ihan älyttömästi kaikkea uutta ! Käytiin koulun puolesta EA1-kurssikin, oli ihan hyvä päivitellä vähän taitoja. Ihanaa opiskella kuitenkin alaa, joka oikeasti kiinnostaa :) Ens jaksossa olenkin aika yksin, kun muu luokka lähtee työssäoppimaan ja meikä jää vielä opiskelujen pariin. No, toisaalta enemmän mä nyt muutenkin tunnen ihmisiä koulusta muilta kuin omalta luokalta.

Heti uuden vuoden jälkeen meikäläinen lähtee navettaviikon pariin ! Inhoan lehmiä, yök, hyi, haisee.. Onneks on kuukausi vielä kuitenkin aikaa totutella ajatukseen. Navettaviikolla siis on viikon ajan oltava joka aamu 6 navetassa suojavaatteet päällä. Sen jälkeen on sitten taas vielä koulupäivä, jonka jälkeen takaisin.. Aika rankkaa :( Joutuu olemaan vielä viikonlopunkin kiinni täällä.. Se ehkä se kurjin juttu. Mutta aivan varmasti kokemuksen arvoinen juttu !

Joulu se lähenee tuloaan. Oon syöny aivan luvattoman monta piparkakkutaikinaa.. No mut syö sit varastoon ku sitä ei muutoin kaupasta saa !! Tänä vuonna odotan kyllä ihan innolla joulua. Vaikka pieni stressi lahjoista alkaakin jo kolkuttaa.. Mut joulu on ihana. Ainut vuodenaika kun on oikeasti lupa vaan olla perheen kanssa kotona ja syödä hyvin ja paljon :) Nyt on jo mamman mussukan toinen joulu <3 Ihanaa, toivottavasti nyt saatais edes pikku lumet aatoksi, sen jälkeen voi mun puolesta alkaa kesä, eiks nii ?

Nyt voisin taas vajota Gossip Girliin pariin ja mennä viltin alle ! Palaillaan taas ja ens kerralla pyrin pitämään lyhyemmän välin kirjoituksissani. Halipusi :)

torstai 1. marraskuuta 2012

Kaikki hyvin tänään

Huhheijaa !
Tää viikko onki mennyt huomattavasti jouhevammin kun aikaisemmat :)
Vähän olen saanut sosialisoitua itseäni enemmän, joka on tosi jepa.
Maanantaisen loman jälkeisen paluu ketutuksen jälkeen kaikki on ollut siis hienosti.
Ei uskoisi että huomenna on jo kotiinpaluun aika.

Eilen käytiin luokkalaisen kanssa läheisessä isossa(?) kaupungissa shoppailemassa ja syömässä.Oli tosi jees, aika meni nopeasti. Outo olo itselläkin kun näin positiivinen mieli :o Voisin melkein kohta alkaa tykkäämään tästä.

Naurattaa silti aina nuo raksan tunnit.. Oon niin kädetön. :D mut musta tulee kuulemma opettajan mukaan hyvä vaimo. Kai sit osaan komentaa.. Omaki murmeli pelkää mua <3 joo-o, vaikempi saada tekstiä aikaan kun ei ole niin paljon valitettavaa..

Jeppis, oli yökkis pinaattikeittoa safkana, joten meen kokkailemaan jotain. Morjens !